Kaukainen maailma on historiansa suurimmassa risteyksessä. Ennennäkemätön hyppy tulevaisuuteen ja vääjäämättömästi lähestyvä kriisi kulkevat käsi kädessä. Siirtolaisena vieraaseen kulttuuriin saapunut nainen luovii monikerroksisten salaisuuksien ja salaliittojen sokkelossa täyttääkseen muinaisen ennustuksen ja pelastaakseen sen, mitä vielä on pelastettavissa.
"Mielenkiintoista filosofista pohdintaa tasa-arvosta."
"Teksti ja kerronta oli erittäin sujuvaa."
"Kiitoksia hyvistä lukuhetkistä."
"Jälleen mahtavaa tykitystä! Ennalta arvaamattomuus toimi todella hyvin ja yllätykselliset käänteet olivat jälleen hienosti rakennettu. Pidän erityisesti tavasta kirjoittaa tutulla tyylillä, mutta kuitenkin erilailla eri kirjoissa ja aina pysyy mielenkiinto yllä niin, ettei malttaisi keskeyttää lukemista. Tarinan viitteet aiempiin teoksiin rakentaa hienosti kokonaiskuvaa pala palalta, jopa niin, että oli pakko käydä varmistamassa aiemmista kirjoista viittauksen kohde. Tässäkin kirjassa kerronta on täyteläistä ja rikasta, kuin elokuvaa katsoisi."
MUINAINEN ENNUSTUS, MENNEISYYDEN SOTURI,
SUKUNSA VIIMEINEN
Maailma on tuhon partaalla, mutta ei ole niin suurta kärsimystä, etteikö joku haluaisi hyötyä sen kustannuksella.
Siirtolaisena vieraaseen kulttuuriin saapunut nainen luovii monikerroksisten salaisuuksien ja salaliittojen sokkelossa. Ystävyys ja luottamus joutuvat äärimmäiseen testiin, kun tulevaisuuden kuva pikkuhiljaa aukenee. Onko olemassa kohtaloa vai onko kaikki sattumaa? Voiko muinainen ennustus kertoa jotakin, jota teknologia ei voi selittää?
Menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kietoutuessa yhteen, paljastuu totuus ympäröivästä maailmankaikkeudesta.
Jos haluat kirjan omaan kirjastoosi, kysy rohkeasti henkilökunnalta tai tee hankintaehdotus.