Scifi- ja fantasiakirjoja omalla tyylillä, jossa yhdistyvät realismi, kiero huumori ja vahvat naishahmot sekä perinteinen seikkailu.
Olen kirjoittanut koko ikäni. Tarinoiden, ideoiden ja ajatelmien taltioiminen on vuosikymmenten kuluessa luonut mielikuvituksellisen maailmankaikkeuden, jonka salaisuuksiin kirjani lukijat vie.
Kirjoittamisessa minua kiehtoo tarinoiden kertominen, mutta myös ympäröivän maailman tapahtumien ja mieltä painavien ongelmien pohtiminen fiktiivisessä kertomuksessa.
Minulle tarina on se mitä haluan kertoa. Oman mielikuvitukseni kehittämien tapahtumien ketju, joissa on oma alkunsa, oma kaarensa ja oma loppunsa. Sellainen tarina, jonka vain minä voin kertoa.
Kirjani ovat itsenäisiä tarinoita, jotka kuitenkin nivoutuvat tavalla tai toisella yhteen. Päähenkilöt ja tapahtumapaikat vaihtelevat, mutta kaikki kirjat sijoittuvat samaan maailmankaikkeuteen, samalle historialliselle aikajanalle. Kirjojen genret vaihtelevat ja sekoittuvat kokonaisuudeksi, jossa scifin, fantasian, seikkailukertomusten, mysteeriromaanien ja historiallisten kertomusten elementit tukevat toisiaan.
Keski-ikäinen mies Akaan Viialasta, joka vihdoin on toteuttanut unelmansa ja lähtenyt kirjailijan uralle.
Lapsesta asti olen kirjoittanut ruutupaperille tarinoita ja ehkä kymmenvuotiaana sain joululahjaksi ensimmäisen kirjoituskoneeni. Tuosta päivästä asti kirjoituskone seurasi minua kaikkialle, vaikka olikin melko paljon hankalampi kuljettaa, kuin nykyiset läppärit ja tabletit. Näppäimistöstä on lähtenyt niin lyhyitä dekkareita ja pitkiä fantasia ja sci-fi tarinoita, kuin myös runoja. Kirjoitukset ovat tallentuneet pöytälaatikkoon ja sittemmin kovalevylle, tähän päivään saakka.
Kuten arvata saattaa, intohimoinen kirjoittaja myös lukee paljon. Lukenut olen niin kauan kuin muistan, kirjastosta ja kirjastoautosta on aikoinaan lainattu kaikki Tarzanit, Mars-kirjat, 3 Etsivää kirjat, Neiti etsivät, Dana-tytöt, Hardy-pojat, Agaton Saxit jne.
Sitten eräänä päivänä ala-asteen opettaja vei luokan kotiinsa ja silmät suurina ihastelin koko huoneen peittäviä kirjahyllyjä täynnä kirjoja. Se oli jotakin ainutlaatuista nuoren pojan mielestä. Sen jälkeen, heti kun aloin iltatöissä rahaa tienaamaan, olin vakioasiakas kirjakaupassa ja nyt kirjahyllystä löytyy hyllymetreittäin kirjoja: Sormusten herrat, Silmarillion, Hobitti, Asimovin tuotanto, Clive Cusslerit, James Clavellit, David Eddingsiä, Frank Herberttiä, Jack Reacherit, Morgan Kanet, Tom Knoxit, Dan Brownit, Sam Christerit yms.
Entä miten sitten löysin nykyiset genreni?
Kun luette tätä, niin muistakaa tarinan alkavan 80-luvun alusta ja silloin ei ollut sen enempää internettiä, kuin ulkomaisia TV-kanaviakaan saatavilla. Oli vain kaksi kanavaa, kirjastoauto ja aikakauslehtien käännösartikkelit.
Lukuharrastukseni luonnollisesti alkoi sarjakuvista ja Aku Ankat, Asterixit ja Tintit tulivat tutuiksi. Sitten käsiini osui kaksi sarjakuvaa, jotka löivät ällikällä, kumpikin omalla tavallaan. Mietin mitä tämä on ja onko tätä lisää. Kyseessä olivat Valerian ja Apinoinen planeetta. Valerianissa hämmästyttivät vieraat planeetat ja avaruusalukset, Apinoinen planeetassa dystooppinen maailma ja evoluution käänteisyys. Äkisti olin löytänyt täysin uuden tavan nähdä asioita, visuaalisuus, salaperäisyys ja yllätyksellisyys lumosivat minut.
Kirjoja aloin lukemaan jo nuorena, sarjakuvien edelleen pysyessä mukana harrastuksissa. Noita ensimmäisiä romaaneja en nyt tarkkaan muista, mutta jossain kohtaa siirryin normaaliin nuortenkirjallisuuteen ja nuo kirjat muistankin jo hyvin (jos nyt pojalle on normaalia lukea Dana-tyttöjä ja Neiti etsivää). Tässä kohtaa edelleen pitää muistaa aika ennen internettiä. Mitään ei ollut yksinkertaista etsiä tai löytää, joten en ollut kunnolla edes tietoinen scifi- tai fantasiakirjallisuudesta sarjakuvien ulkopuolella.
Jälleen kuitenkin tapahtui kaksi onnellista osumaa. Lainasin ensimmäinen Edgar Rice Burroughsin Tarzan-kirjan Johnny Weissmullerin elokuvien innostamana ja Jules Vernen Kapteeni Nemo kirjan Salaperäinen saari TV-sarjan innoittamana. Nämä johdattivat minut ensiaskelille rakastamaani genreen, sillä vaikka ne eivät ehkä olleet puhdasta scifiä tai fantasiaa, liikkuivat ne kuitenkin mielikuvituksen äärirajoilla ja jopa sen ulkopuolella.
Näissä kahdessa kirjailijassa oli tietenkin se hyvä puoli, että molemmilta löytyi myös todellista scifiä ja fantasiaa, joihin väkisinkin törmäsin jatkaessani heidän tuotantonsa lukemista. Varsinkin Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjat olivat sellainen koukuttava kokemus, että sydämeni oli lopullisesti hurahtanut. Luin kirjat moneen kertaan ja aina ne jaksoivat kiinnostaa ja yllättää. Jopa näin vanhoilla päivillä viihdytän säännöllisesti itseäni lukemalla niitä.
Siitä lähtien pengoin kirjaston hyllyjä ja kirjakauppoja ja haalin kaikkea genreen liittyvää. Isaac Asimov ja J.R.R.Tolkien olivat seuraava iso harppaus, heidän tuotantonsa jälkeen elämä ei ollut enää entisellään. Molemmat avasivat kirjoissaan kokonaisen uuden maailmankaikkeuden historioineen ja kulttuureineen, toinen scifin ja toinen fantasian puolella. Heidän kauttaan huomasin kirjan voivan olla paljon enemmän, kuin yksittäisten tapahtumien kuvaus. He avarsivat minut ymmärtämään, miten monipuolinen ja moninainen lukukokemus voi olla.
Uudet ennenkokemattomat maailmat ja tapahtumat olivat vilkkaan mielikuvituksen omaavalle nuorukaiselle jotakin muuta kuin se reaalielämä, jota elin ja jota sain uutisista seurata. Scifin ja fantasian myötä voimistui myös tahto kirjoittaa itse tai ehkä paremminkin löytyi se viimeinen puuttuva linkki. Halu kirjoittaa löysi itselleen tien ulos ja sitä kautta ruutupaperivihot alkoivat äkisti täyttyä tarinoista. Olin viimein keksinyt keinon kanavoida ja visualisoida noita päässäni liikkuvia mielikuvia.
Kuvailen kirjoittamaani tyyliä realistiseksi ja jotakuta voi varmaankin hämmentää miten tuo sana sopii scifiin ja fantasiaan. Itselle termi oli luonnollinen valinta, mutta ehkä asia ei ole niin yksinkertainen. Tässä ajatuksia siitä, mitä minä realismilla ja ehkä kokonaisvaltaisesti tuolla omalla tyylilläni tarkoitan.
Realismi voi todellakin tarkoittaa montaa asiaa. Esimerkiksi J. K. Rowlingin kirjoissa viljellään oikeita paikkoja mielikuvituksellisten lomaan. Myös kahden suuren sarjakuvakustantamon, DC:n ja Marvelin välillä on tässä suuri ero. DC käyttää taustana keksittyjä kaupunkeja, kun taas Marvelin sarjakuvissa kaikille tuttu ympäristö luo kiinteän suhteen kerrontaan. Eli miljöö voi olla yksi asia, joka tuo realismia myös tämän genren tarinaan.
George R. R. Martinin kirjoissa käytetään toisenlaista realismia. Vaikka mukana on yliluonnollisia elementtejä ja lohikäärmeitä, niin se mitä ihmisille tapahtuu, mitä he tekevät ja mitä kokevat, on hyvinkin realistista. Klassisesti sanottuna, tapahtumat ovat täynnä verta, hikeä ja kyyneleitä, josta taikatemput ja yliluonnolliset voimat ovat kaukana.
Jos puolestaan haluaa ottaa esimerkkejä toisesta päästä, hyvin lennokkaasta fantasiasta, niin vaikkapa Eddingsien kirjat tai Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjat ovat sellaisia. Niissä viljellään runsaasti taikuutta tai esitellään mitä mielikuvituksellisimpia olentoja. Ne ovat aika kaukana minun tyylistäni, mutta ovat silti yksiä kaikkien aikojen suosikkejani. Eli tyyli ei tee kirjoista huonoa tai hyvää, ei vaikka se ei olisikaan sellaista mitä itse kirjoittaa. Tykkäänhän minä myös Harry Pottereista ja DC:n Batman on yksinkertaisesti paras kaikista.
Yksi vertauskuva scifin puolelta löytyy kahdesta suhteellisen tunnetusta star -franchisesta, vaikka toki edustavatkin lähtökohtaisesti elävän kuvan formaattia. Ja tähän väliin täytyy heti sanoa, että seuraavat asiat eivät edelleenkään ole hyvän ja huonon vertauksia, fanitan molempia ja olen nähnyt lähes kaiken molemmista. Asioiden käsittelytavoissa on kuitenkin suuri ero.
Star Trek on selvästi teknologisempi. Sen yhtenä pääelementtinä on selittää tapahtumia ja tehdä juonen ratkaisuja teknologian avulla. Uskomaton määrä erilaista teknistä sanastoa löytyy, kun katselee mitä tahansa Star Trek sarjaa tai elokuvaa.
Star Wars puolestaan menee toiminta ja tapahtumat edellä. Siellä kerrotaan tai käsitellään hyvin vähän ympärillä olevaa teknologiaa, mihin jokin asia perustuu tai miten sitä käytetään. Teknologia on siellä taustalla, mutta kuuluu niin oleellisesti normaaliin elämään, ettei siitä tarvitse keskustella.
Asioita, mukaan lukien realismi, voi siis käsitellä monella eri tapaa, vaikka genre ei ehkä ensi kuulemalta sellaiseen anna mahdollisuuksia. Mihin tämä kaikki siis laittaa minut? No sinne Game of Thronesin ja Star Warsin tyyliseen maailmaan ja tämä on sanottu vain tyylilajin ja lähestymistavan kannalta. En todellakaan yritä verrata itseäni tai kirjojani millään tavalla noihin esimerkkeihin.
Kirjoissani teknologia ja yliluonnollisuus ovat olemassa, mutta ovat jossain taustalla ja tarina henkilöhahmoineen on keskiössä. Kirjoitan hahmoistani niin, että he todellakin kokevat myös fyysisesti kaiken, mitä eteen tulee. Sekoitan iloisesti fantasiaa ja scifiä toisiinsa, mutta silti paikoitellen voi kuvitella lukevansa historiallista romaania, mysteeritarinaa tai puhdasta seikkailua.
Koko tämän kirjoituksen peruste ei ollut määritellä hyvää tai huonoa, mikä toivottavasti näin toistamalla uskotaan. Jokainen tyyli on hyvä. Kirjailija valitsee millaista käyttää ja lukija
millaisesta on kiinnostunut. Tarkoitus oli selventää millainen on minun tyylini, millä tavoilla voi lähestyä realismia ja miten minä kerron tarinoita.
Miten sitten ylipäätään päädyin kirjoittamaan?
Kirjoittaminen on aina ollut minulle helppoa, ainakin määrällisesti. Jo ala-asteella yksi lempiaineitani oli äidinkieli ja erityisesti ainekirjoitus. Eivät kirjoitukseni välttämättä olleet mitään loisteliaita klassikkoja, mutta jo silloin tarinankerronta oli verissä. Jos opettajan tavoite oppilaille oli saada vihkoon pari kolme sivua, niin minä kirjoitin helposti viisitoista sivua. Tarina kuitenkin meni monesti tekniikan ja annetun aiheen ohitse. Se puski kynästä paperille ja aika paljon punaista tuli erilaisten kielioppivirheiden johdosta. Samaten, vaikka aihe oli mikä tahansa, niin jollain enemmän tai vähemmän älykkäällä juonenkäänteellä onnistuin kirjoittamaan juuri sellaisen tarinan, kuin mitä halusin. Opettaja ei aina arvostanut tätä omaperäisyyttä.
Samaan aikaan luin jo todella paljon ja jossain kohtaa havahduin siihen tosiasiaan, että kerran jos toisenkin mietin, miten itse olisin tämän tarinan kuljettanut, miten itse olisin tässä tilanteessa halunnut kirjan etenevän. Siitä sain alkusysäyksen kirjoittaa omia tarinoita, aluksi ruutuvihkoon ja aika pian kirjoituskoneella.
Ensimmäisen kokonaisen, yli kolmesataa sivuisen kirjan lähetin kustantajalle jo kuusitoistavuotiaana. Se tuli luonnollisesti hylättynä takaisin. Vaikka jo silloin tiesin, kuinka pieni osuus käsikirjoituksista pääsee julkaistavaksi ja vaikka tiesin, että edustin marginaaligenreä, niin silti lopputulos oli valtava pettymys. Jollain tapaa lamaannuin pidemmäksi aikaa, mutta onneksi into kirjoittamiseen pikkuhiljaa palasi.
Nyt kun katsoo tuon aikaista tekstiä, niin voi tietenkin todeta kustantajan olleen aivan oikeassa. En ole mikään Mozartin kaltainen lapsinero, vaan nuo ensimmäiset tarinani ja tuo ensimmäinen käsikirjoitukseni olivat vanhojen ainekirjoitusteni tapaan kieliopillisesti puutteellisia ja jopa kömpelöitä.
Vuosi vuodelta jatkoin kirjoittamista ja saatoin itsekin huomata, että kehitystä tapahtui. Sitä tapahtui niin tarinankerronnallisesti ja kieliopillisesti, kuin myös henkilöhahmojen ja tapahtumien syvällisyydessä. Silti tuo ensimmäinen ja myös parin sen jälkeen tapahtuneen julkaisuyrityksen hylkääminen kummitteli takaraivossa. Vaikka omakustannemahdollisuus tuli mukaan kuvioihin, oli epäilys koko ajan mielessä. Missä kohtaa teksti olisi sellaista, että sen voisi julkaista, missä kohtaa kehtaisin esittää tarinoideni olevan kirjan arvoisia. Missä kohtaa tarinan hiominen uudelleen ja uudelleen ei enää olekaan sen parantamista, vaan ainoastaan oman epävarmuuden paikkaamista?
Nyt kaikki epävarmuus ja pelko on haudattu riittävän syvälle, jotta olen kyennyt aloittamaan tarinoideni viemisen oikeiksi kirjoiksi.
Jotain muuta minusta..
Kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyy olennaisesti tarinankerronta ja sitä voi harrastaa myös visuaalisesti. Siksipä myös elokuvat ovat yksi koko elämän läpi kulkenut kiinnostuksen aihe. Elokuvateatterissa olen käynyt katsomassa lähes 700 elokuvaa. Ja kyllä, tiedän luvun, koska haluan aina tilastoida ja kirjoittaa kaiken ylös, myös katsomani elokuvat. Omasta kotiteatterikokoelmasta löytyy lähes 900 elokuvaa, myös tilastoituna ja luokiteltuna.
Jossain kohtaa tarinoistani voi päätellä, että myös ruoanlaitto ja erilaisten ruokakokemuksien hankkiminen kuuluvat olennaisena osana elämääni. Missä tahansa matkustan, haluan saada
uusia elämyksiä hyvän ruoan ja juoman muodossa.
Ehkä näiden lisäksi voisi mainita puutarhanhoidon. En ole mikään viherpeukalo, mutta silti tykkään puutarhanhoidosta ja aina on jotakin uutta meneillään pihamaalla.
Ja kun puhuu minusta, ei voi olla puhumatta eläimistä. Kotona pyörii sekä koiria että kissoja ja ilman niitä ei osaisi elää. Pihapiirissä on ruokintapisteet linnuille, oraville ja siileille ja voin kertoa, että ruokaa menee kymmeniä kiloja vuodessa. Linnunpöntöissä on joka kesäiset asukkaat ja talvisin on myös jäniksiä ja peuroja käynyt vierailulla.