Jannemaisen tyylin historia

Sain jonkinlaisen sykäyksen kirjoittamiseen lukemisen kautta, mikä ei tietenkään ole mitenkään ihmeellinen asia. Tuskin kukaan harrastaa kirjoittamista harrastamatta samalla myös lukemista.

 

Joka tapauksessa huomasin useaan otteeseen tai oikeastaan lähes aina miettiväni, miten itse olisin jonkun kirjan juonta kuljettanut, mitä ratkaisuja itse olisin tehnyt tarinan tai henkilöiden osalta. Tämän pyhäinhäväistyksen kohteeksi joutuivat niin Tolkien, Asmiov kuin Burroughs, vaikka heidän töitään ihailin ja rakastinkin.

Riittävän kauan näitä asioita miettiessäni, päätin suhteellisen loogisesti, että miksi en sitten kirjoittaisi omaa tarinaa. Sellaista, jossa tapahtumat kulkevat juuri niin kuin minä haluan. Siitä lähti kirjoitusharrastus. Ensin tarinoita syntyi ruutupaperille, sitten niitä tehtiin joululahjaksi saamallani mekaanisella kirjoituskoneella. Teininä ostin iltatöistä ansaitsemillani rahoilla sähköisen kirjoituskoneen ja vuonna 1991 hankin ensimmäisen tietokoneen, jonka Word Perfect ohjelmisto siirsi kirjoitukseni digitaaliseen maailmaan.

 

Meni jonkin verran aikaa ennen kuin aloin ymmärtämään, että tekstini sisälsi liikaa vaikutteita noista ihailemistani kirjoista. Vaikka tarina oli minun, henkilöhahmot omiani ja kaikki tapahtui juuri kuten halusin, niin silti nuo kirjoitukset olisivat voineet olla jatko-osia lukemiini kirjoihin (eivät laadullisesti, mutta tyylillisesti). Tämä ei sinällään haitannut harrastamista, sillä tarinoiden kirjoittaminen oli pääasia, ei niinkään jonkun oman tyylin löytäminen.

 

Vielä silloinkin, kun lähetin ensimmäisen käsikirjoituksen kustantajalle 80-luvun loppupuolella, olin aika kiinni muualta opitussa. Näin oli ainakin sisällöllisesti. Ensimmäinen asia, mitä aloin kehittämään, oli tekninen toteutus. Erilaiset termit, nimet, nimitykset muuttuivat omanlaisiksi ja pyrin irti muiden käyttämistä kielikuvista. Tässä mielessä tuo ensimmäinenkin lähettämäni käsikirjoitus oli jo askel kohti omaa tyyliä.

 

Jossain kohtaa aloin oikeasti miettimään myös sisältöä. Eli miten oikeasti halusin tarinoita kirjoittaa, mihin asioihin halusin keskittyä, mitkä asia olivat minulle läheisiä, mitä inhosin ja mitä rakastin.

 

Näiden pitkien itsetutkiskelujen siirtämien kirjoittamiseen ei ollut mikään lyhyt tai helppo projekti. Silti uskon löytäneeni tuon oman tyylini hyvissä ajoin ennen kuin julkaisin ensimmäisen romaanini. Toki on varmaa, että tyyli kehittyy, mutta olen onnellinen siitä, että julkaisuhistorian alkaessa, tiesin ainakin jollain tasolla, miten halusin kirjoittaa.

 

Eli mitä sitten löysin itsestäni? No ainakin minulla on raunioihin, linnoihin, vanhoihin kaupunkeihin ja kirkkoihin liittyvä intohimo ja näiden ansiosta tarkkaan mietityt arkkitehtuuriset yksityiskohdat ja miljöön kuvaaminen tulivat mukaan. Olen myös suunnattoman innostunut ruokakulttuureista ja sitä kautta hyvinkin tarkat ruokailutavat ja ruoat pääsivät kirjojeni sivuille. Sekä ammatin että harrastuksen takia tietämykseni taisteluista ja kamppailulajeista ovat kohtuulliset ja siksi mietin hyvinkin tarkkaan jokaisen kamppailun koreografian ja taktiikan. Olen myös kiinnostunut historiasta ja luen ahmimalla erilaisia historiankuvauksia ja joten kirjoissani on aina mukana itse tarinan tapahtumiin johtaneet historialliset seikat. Ja tietenkin tärkeimpänä asiana on mieltymykseni vahvoihin naishahmoihin ja sitä kautta ei ole vaikea päätellä, keitä ovat kirjojeni päähenkilöt.

 

Olen myös jollain tapaa realisti ja siksi kliinisen puhtaat sankarit, niin fyysisesti kuin henkisesti, eivät tuntuneet omilta. Halusin sankareiden hikoilevan ja likaantuvat, halusin heidän sankaritekojen ohella tekevän myös inhottavia asioita, koska sellaista elämä on. Ei kukaan ole täydellisen ja pyyteettömän hyvä, eikä kukaan voi hikoilla viikkotolkulla samoissa vaatteissa ja pysyä aina vaan freesin puhtaana.

 

Vaikka en nyt suoranaisesti erakko olekaan, niin olen aina viihtynyt omissa oloissa ja harrastukset ovat monin paikoin korostaneet tätä. Kirjoittaminen, piirtäminen, pienoismallien rakentelu ja elokuvissa käynti tuntuivat aina paremmalta vaihtoehdolta kuin kaveriporukassa oleminen. Tämä piirre varmasti näkyy päähenkilöiden elämässä ainakin jollain tapaa.

 

Löysin myös niitä asioita, joita inhoan niin paljon, etten halua käsitellä niitä. Näistä ehkä tärkein on syvä inhoni epärehellisyyttä, kieroilua ja selkään puukottamista kohtaan. Siksi kirjoissani juonittelujen ja epärehellisyyden osuus on aika vähäinen ja yritän löytää muita keinoja tuoda mukaan konflikteja, sekoittaa muilla tavoilla hyvää ja pahaa toisiinsa.

 

Inhoan myös sukupuolirooleja ja olen saanut oman osani niiden painolastista. Poika, joka mieluummin kirjoittaa runoja kuin pelaa jalkapalloa, mieluummin käy yksin elokuvissa kuin katsoo jääkiekkoa kavereiden kanssa, joka oli intohimoinen Dingo-fani aikana, jolloin se oli teinityttöjen juttu, ei välttämättä saanut parasta mahdollista kohtelua. Siksi sukupuoliroolien sekoittaminen on itselle viihdyttävää, ja vahvojen naisten ollessa pääosassa, myös helppoa.

 

Tässä siis vähän tarinaa kehityskaaresta, joka on muokannut minua kirjailijana.

Write a comment

Comments: 0