Olen aikoinani tehnyt useammat kotisivut, mutta viimeisimmistäkin on jo yli kymmenen vuotta. Silloin ei ollut kotisivukoneita, vain enemmän tai vähemmän kehittyneitä editoreita ja niillä tehtyjen sivujen julkaisu muualta hankittuun verkkosivustoon oli sitten vielä oma tieteenlajinsa.
Nyt kun oman kirjailijauran lähtökuopissa piti lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan kotisivuja, oli tilanne muuttunut täysin. Kotisivupalveluita tarjoavia yrityksiä oli useita ja ensimmäinen vaikeus olikin valita niistä se itselle sopiva.
Onneksi tähän vertailemiseen löytyi parikin hyvää sivustoa, joilla sai aika hyvän kuvan eri palveluntarjoajista. Näitä vertailuja lukiessa piti koko ajan kuitenkin miettiä omaa tarvetta, koska aika usein puhuttiin yritysmaailmasta ja ihan samanlaiset tarpeet eivät kirjailijalla ole. Noiden vertailujen pohjalta kävin tutustumassa eri sivustoihin ja ainakin omalla kohdalla varsinkin niiden ohjeistukseen. Oli helppo nähdä, että monellakin työkalulla sai aikaan hyviä sivustoja, mutta millä tavalla niiden rakentamista ohjeistettiin, oli erittäin tärkeää. Vielä kun vertaili pakettien sisältöä ja hintoja, niin omaan tarkoitukseen sopiva löytyi.
Kun valinnan oli sitten erilaisten vertailujen ja kokeilujen jälkeen tehnyt, tuli vastaan tämän uuden ja hienon maailman seuraava ongelma. Kaikki tarjoavat valtavasti vaihtoehtoja, aina ensimmäisistä asetuksista viimeiseen hienosäätöön. Aika monta tuntia meni ei niinkään sisällön tai rakenteen suunnitteluun, vaan erilaisten ulkoasu vaihtoehtojen välillä palloiluun.
En sano, etteikö näiden sivujen tekeminen olisi ollut mielettömästi helpompaa kuin aikoinaan, mutta omat haasteensa niissäkin oli.
Joka tapauksessa, tässä avautuvat nyt omat kirjailijasivuni. Olkaa hyvä.
Write a comment